lauantai 10. maaliskuuta 2018

Uutisviikkokatsaus (vko 10/2018)

Torstaina (8.3.18) lueskelin Ylen uutisia, kun huomasin uutisen Lentävästä Porosta. Siis Lentävän Poron teatterista. Ovat lopettamassa. Tai ainakin harkitsevat vakavasti. Lapin Kansan / Uuden Rovaniemen uutisen mukaan lopettaminen on vielä tässä vaiheessa aie. Ylen uutinen on sävyltään vakavampi, varmempi lopettamispäätöksestä. Ainakin otsikoiden perusteella...

Teatterista mieleen, Oscarit jaettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Voittajat voit lukea vaikka Ilttiksen sivuilta. Vastavetona Oscareille, Golden Rasberry -palkinnot jaetaan huonoimmille elokuva-alan ihmisille. Tänä vuonna esimerkiksi Dwayne Johnson sai (otti vastaan) palkinnon elokuvasta Baywatch.

Paralympialaiset alkoivat perjantaina Etelä-Koreassa. Asiasta olen tainnut mainita aiemmassa merkinnässä. Google viritti hakusivunsa aiheeseen liittyvällä doodlella.
Medioissa, niin sosiaalisessa kuin uutis-mediassa, on puitu nk. Jäämeren rataa (Lapin rautatiesuunnitelmat). Tai siis sen rakentamisesta. Mitä reittiä pitkin Jäämerelle rata tulisi rakentaa? Miten se vaikuttaa luontoon ja ympäristöön? Ja ennen kaikkea miten se vaikuttaa paikalliskulttuuriin, niin kuin käsittääkseni joku oli peräänkuuluttanut.

Saanko sanoa ääneen? Eräässä lukemassani artikkelissa viitattiin kolttasaamelaisiin. Korvaani särähti eräs asia. Kuinka rata vaikuttaisi heidän alueellisiin perinteisiin tjsp. Eikös tuossa ole asiavirhe? Koltathan ovat itsekin "junantuomia", joten siinä mielessä ontuva vetoomus. Kolttien perinteinen asuinalue on perinteisesti ollut Kuolan niemimaalla, Venäjällä ja Norjassa. Maailmansotien jälkeen, rajojen uudelleenvedon jälkeen/yhteydessä osa koltista muutti nykyisille asuinalueilleen Suomessa... En osaa sitten sanoa Norjan puolella olevista koltista.

Linkit
Jäämeren rata tekisi Lapista liikenteen solmukohdan – 3 miljardin euron junarata Rovaniemeltä Kirkkoniemeen jatkoselvitykseen, HS 9.3.2018
Ministeriö: Jäämeren radan selvittäminen jatkuu Kirkkoniemen reitillä – hinta-arvio lähes kolme miljardia euroa, Yle 9.3.2018
Jäämeren rata kirvoitti kipakoita kommentteja Twitterissä – "Miten saamelaiskulttuuria voidaan edes mitata euroissa, minulle se on korvaamaton", Yle 9.3.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti