keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Pääsiäisviikko 2018: tapahtumia, uutisvirrasta poimittua ja muita jorinoita

Sompio-lehti 28.3.2018
Tällä viikolla vietetään pääsiäistä. Tätä viikkoa taidettiin kutsua hiljainen viikko -termillä. Viime sunnuntai oli palmusunnuntai, jolloin virpojat olivat liikenteessä. Perjantaina on pitkäperjantai, jolloin perinteiset Sattasen porokisat. Pitäiskö käydä?

Loppuviikosta on useampikin tapahtuma keskustan alueella. Hotelli Sodankylässä on kait joka päivä joku tapahtuma. Torstaina tais olla Iskuporakoneen keikka, perjantaina perinteiset pubivisat, lauantaina standup-keikka (Kelekka-kiertue). Ite ajattelin käväistä Kelekka-keikan katsomassa lauantaina.

Lauantaina järjestetään liikuntahallilla SM-painit. (Taitaa olla koko halli varattu paineille koko loppuviikon torstaista lähtien.) Sunnuntaina tais olla Kommatissa jokin hiihtotapahtuma*. Suksilla en ole käynyt sitten lukion (15v sitten?), joten skippaan hiihdot...

Olikohan muita menoja? Sattanen ja hotellin standupit mainittu, liikuntaa sivuttu. Juu, seuraavaksi muihin asioihin.

Näköjään kunnallisvaalien tuloksiin muutoksia. Ilttis uutisoi, että osa äänistä jäänyt laskematta. Olikohan 14 ääntä, joista 12 laskettu? Nyt menee paikat uusiksi. Joten yksikin ääni merkitsee.

Postiin seuraavaksi. Yhä myöhemmäksi ja myöhemmäksi menee postinjakelu. Tänään jaettiin vasta 17:30, reilusti normaalia myöhemmin. Aikasemmin jossain merkinnässä taisinkin mainita postinjakelusta. Tai siis sen myöhäisyydestä. Silloin tuli vielä ennen viittä, nyt myöhentynyt ainakin tunnilla. Ärsyttävää.

Postiteemalla jatkaakseni. Joskus olen sosiaalisen median kautta jakanut ja vaihtanut merkkejä ympäri maailman (Instagram ja hästäki #StampsForSwap tjsp). Tällä viikolla oli pari t merkkiä löytänyt perille Singaporeen, Aasiaan. Kumman äkkiä perillä. Viikko? Normaalisti olen saanut jännittää pitempään onko milloin perillä.

Muistui päivällä mieleen eräs keräilykohde. Satuin lukemaan Postin mainosta, jossa oli uusien merkkien julkaisusta juttua. Eräs merkeistä oli revontuli-aiheinen. Aloin miettimään kuinka monta revontuli-merkkiä on olemassa? Itselläni on kolmen ikimerkin satsi, ja nyt tämä on neljäs jonka tiedän.

Miksi tuli juuri nuo merkit mieleen? Olen tainnut joskus lähettää maailmalle muutaman revontuli-merkin, ja lupasin pitää silmät auki mikäli löytyy lisää kyseisiä merkkejä.


*Edit (to 29.3.18)
Tapahtumat kunnan sivuilla mainitsee Pertsan hiihdot Luostolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti