torstai 8. maaliskuuta 2018

Ostoksia ja elokuvia

Pitkän harkinnan jälkeen päätin hankkia kunnollisen postimerkkikansion sekä kolikkokansion. Oikeastaan itse ostotapahtuma oli impulssiivinen ostos, hetken mielijohde. Tilasin LAPE:n sivuilta pari erillaista postimerkkisivua (kansioon laitettavia välilehti-juttua) ja kolikoille tarkoitetun kansion.

Olen kerännyt postimerkkejä lie kuinka kauan. Ja erikoiseuroja jonkin aikaa. Olen säilönyt merkkejä jos jonkinlaisiin kansioihin, joita voisi kuvailla parin euron (tai markan) tiimari-kamaksi. Eli ei mitään huippulaatua. Esimerkkinä voinee mainita Postin verkkokaupan säiliökirjan (hieman parempilaatuinen kuin Tiimarin vastaava). Kauan olen haaveillut hieman paremmasta järjestelmästä. Haaveillut "oikeasta" kansiosta, joita olen nähnyt tosiharrastajien käyttävän. Toissailtana pälkähti mieleen katsastaa millaisia kansioita on tarjolla, minkälaatuisia ja minkä hintaisia. Päädyin tosiaan LaPen sivuille, josta bongasin välilehdet. Hetken mietittyäni päätin ostaa postimerkkilehdet.

Huomasin kolikkokansion selatessani nettisivuston tarjontaa. Päätin samalla ostaa kyseisen kansion, koska itselläni ei ole ollut kunnollista säilytyspaikkaa kolikoille. Itse asiassa minulla ei taida olla ollenkaan kolikoille mitään säilytysjärjestelmää. Yhdet kolikot ovat vitriinissä esillä, toiset ovat jossain kaapissa pakasterasia-virityksessä. Jos nyt saisi vihdoin ja viimein jonkinlaiseen järjestykseen nekin kolikot.

Päivän elokuvavinkki
Keskiviikkona Nelosen elokuvana I am legend -leffa. Itselläni on leffa DVD-levyllä. Tai oikeastaan oli. Nimittäin jostain syystä levy on rikki, ei pelitä eli masiinat eivät toista leffaa. Englanniksi taidetaan käyttää termiä corrupt, korruptoitunut. Lie milloin viimeksi katsonut kyseisen leffan viimeksi. Hei muuten! Aiempiin kirja ja elokuva -merkintöihin lisäys. I am legend perustuu käsittääkseni johonkin kirjaan.

Päivän tapahtumat
Facebook muistutteli aamulla tapahtumasta. Googlellakin on päivälle oma doodlensa, animoitu googlelogo. Tänään vietetään siis naistenpäivää.


Linkit
Mitä vanhoista kolikoista voi tehdä? Tuunausta ja tekeleitä -blogin kolikko-aiheisia merkintöjä (mm. tuunattuja koruja kolikoista)

Erään numismaatikon kotisivut, josta löytyy esim. rahojen säilytykseen liittyvä osio

Numismatiikka sijoituskohteena – miksi sijoittaa kolikoihin ja seteleihin, Salkunrakentaja-sivuston artikkeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti