sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Uutisvirrasta poimittua (vko 3/2018)

Olisko uutisten aika? Eli lähiaikoina uutisvirrasta poimittuja aiheita ja otsikoita...

Luonto
Lueskelin uutista mikromuoveista, eli kuinka vaarallisia pienen pienet muovihituset ovat luonnolle. Jutussa mainittiin mm. fleesekankaat.

Joulukuussa 2017 vuoden turhakkeeksi valittiin fleese. Eli turhake on nimensä mukaan turha tai tarpeeton hyödyke. Fleesen sisältämät keinomateriaalit ovat yksi mikromuoviroskan lähteitä.

Eräs viime vuoden pubivisan kysymyksistä muuten liittyi turhakkeisiin...

Mediassa on kovasti hehkutettu kahden pandan matkaa Kiinasta Suomeen, Ähtäriin. Asiasta voi lukea mm. Aamulehdestä ja Ylen sivuilta.

Musiikki/RIP
Irlantilaisen Cranberries-bändistä tuttu Dolores O'Riordan kuoli vast'ikään 46-vuotiaana. Jostain syystä mieleen tulee aina (ja vain ainoastaan) bändin Zombie-biisi.

Muut uutiset
Sotilaskodista oli juttua Ilta-sanomissa. Jääkäriprikaatin top5, eli mikä maistuu alokkaille. Vois muuten jossain vaiheessa käväistä pitkästä aikaa sotkun munkkikahvilla.

Matkailutoimittajat palkitsivat elokuvajuhlat, asiasta kertoi Lapin Kansa.

Maaseudun tulevaisuudessa ilmestyi mielipidekirjoitus Kevitsan kaivoksesta. Toiko kaivos kuntaan vaurautta mitä toivottiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti