keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Varmuuskopiointia ja muita höpinöitä

Päätinpä vihdoin ja viimein ottaa (uusimmista) tiedostoista varmuuskopiot. Viime viikolla nimittäin kävi hieman ohrasesti: tabletti otti ja kosahti. Ilmeisesti akku loppui kriittisellä hetkellä. Oli kait menossa järjestelmäpäivitys, ja uudelleen käynnistäessä ei kone lähtenytkään käyntiin... Ja kas kummaa, kuvista ym. tiedostoista ei löytynytkään varmuuskopioita. Vahingosta viisastuneena päätin ottaa varmuuskopiot vielä tallella olevista kuvista.

Ja päivän muihin puheenaiheisiin. Selailin tässä yhtenä päivänä Gummeruksen Tasku-Tietojättiä (tietosanakirja), painos taisi olla 1980-luvun puolestavälin. Kiinnitin huomioni erääseen asiaan. Eli siihen kuinka paljon terminologia on vuosien saatossa muuttunut. Tietotekniikka ja henkilöt ovat klassisia esimerkkejä. Uutta tekniikkaa, ihmiset kuolevat, presidentit vaihtuvat, valtioiden rajat muuttuvat.

Törmäsin erääseen lääketieteelliseen termiin, jota nykypäivänä hieman vieroksutaan. Ainakin itse en ole kuullut termiä käytettävän nykyään missään. Ainakaan positiivisessa tai neutraalissa sävyssä. Nimittäin mongolismi. Kyseinen termi tunnetaan paremmin Downin syndroomana. Vertailun vuoksi, 1980-luvun painoksessa Downin syndoomassa oli ohjaus mongolismiin, 2000-luvun painoksessa asia oli toisinpäin.

Huomaa selvästi, että jouluun on alle 5 päivää. Joka paikka täynnä, ihmisiä joka paikassa ruuhkaksi asti. Kauppojen parkkipaikat aivan täynnä. Käyn itse hiljaisempaan aikaan kaupassa (joko aamupäivästä tai alkuiltapäivästä), ja jopa silloin saa hieman huntata mihin auton saa parkkeerattua.

Kaupoista ja joulusta mieleen. Olen tainnut hankkia kaikki tämän vuoden lahjat. Muistaakseni... Paketointi vielä puuttuu.

Joulu on antoisaa aikaa myös postimerkkie kannalta. Postia kulkee normiaalia enemmän, mikä tietää myös sitä että merkkikokoelma kasvaa ainakin muutamalla uudella merkillä. Tänäänkin saapui muutama kuorellinen kortti, josta nappaan merkit kokoelmiini. Merkkejä saattaa kerääntyä perinteiseen tapaan tuplakappaleita, joten teen saman ko ennenkin, merkit lähtee maailmalle muita keräilijöitä ilahduttamaan.

Olikohan muuta? Eilen illalla oli sähkökatko. Pitempi katkos. Vartin? Puoli tuntia? En nimittäin hoksannut katsoa kelloa kun katko alkoi. Ennen yhtätoista alkoi ja sähköt palasi klo 23 jälkeen. Tais olla koko keskustan alueelta poikki, osalla vähemmän ja osalla kauemmin. Sosiaalisessa mediassa (FB/kansalaiskanava) ehdittiin arvuutella onko syynä maksamattomat laskut vai nopeasti lauhtunut ja lämmennyt sää.

Tähän väliin linkkivinkki: Rovakairan sivuilta löytyy häiriötiedotteet/-kartta.

Kun mainittiin sosiaalisen median vali(s)tuskanava mainittiin... Kiivasta keskustelua on herättänyt ryhmittäytyminen käännyttäessä yksisuuntaiselta tieltä kaksisuuntaiselle tielle. Kyseessä tapaus Vasantie (Kitisenrannan koulun edessä). Vasantie on kaksikaistainen ja yksisuuntainen katu (koululta pohjoiseen päin), joka päättyy pohjoisessa Unarintiehen. Kummalle kaistalle ryhmitytään, kun käännytään vasemmalle Vasantieltä? Vasemmalle vasemmalta kaistalta, oikealle ja suoraan oikealta. Ainakin näin on opetettu, kun kävin autokoulun kohta 15 vuotta sitten. Ja näin sanoo myös liikennesäännötkin. Mutta päinvastaisiakin väitteitä keskustelussa esitettiin. (Aika rohkeaa henkilöltä, jonka toimenkuvaan on ainakin kuulunut autojen liikennevakuutuksien myynti. If-yhtiöllä töissä eräs kommentoija on ollut nimittäin...)
Oikeat(?) ajolinjat ja ryhmittäytymiset (punaiset)
1-suuntaiselta ajettaessa 2-suuntaiselle tielle

Lisätään kuva, kunhan sellainen saadaan (piirros).

Ja kun mainittiin, osa 2: sää. Sää, tai ainakin lämpötila on heilahdellut tällä viikolla aika dramaattisesti. Yhtenä päivänä -25 astetta ja heti seuraavana päivänä useampi plus-aste...

No nyt alkoi soimaan korvissa tiernapoikien rallatukset... Ja me toivotamme, ja me toivotamme hyvää iltaa itse kullekin säädylle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti