keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Pari asiaa koulukiinteistöistä

Sosiaalisessa mediassa törmäsin erääseen myynti-ilmoitukseen. Kiertonet-sivustolla myydään Sattasen koulua (n. 10km pohjoiseen keskustasta). Itseäni jäi häiritsemään eräs asia Facebookin ilmoituksen saatesanoissa. Nimittäin se, että kysyttiin haluatko olla koultyläkoulun omistaja. Onko houkuttelu oikea sana tähän? Valheelliseksi saatesanat tekee se, että koulu myydään purkukuntoisena. Eli purkutöiden jälkeen et enää omista kyläkoulua, vaan pelkän tontin.

Aikoinaan koulu suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi. Tietojeni mukaan syy oli kosteus ja rakennustekniset ongelmat. (Alapohja umpeen ja tuulettamatta yhdessä veden kanssa jne.) Klassinen esimerkki julkisten rakennusten kanssa.

Oikeastaan... Myynti-ilmoitus on ollut netissä jo jonkin aikaa. Viime kuussa? Sattasen myyjäisissä (26.11.) eka kerran kuulin asiasta. Ei ole paljon kylillä asiasta huudeltu.

Kouluista mieleen. Lahoaako kaikki julkiset rakennukset käsiin? Olen tainnut asiasta aiemminkin jotain kirjoitella. Terveyskeskus vetelee ymmärtääkseni viimeisiään. Onneksi uusi tk eli "hyvinvointikeskus" on rakenteilla. AKk:n rakennuksissa on sisäilmaongelmia, joiden johdosta koululaiset evakkoon. Tosin väistötilat sijaitsevat samoista ongelmista kärsineessä Kitisenrannan koulussa.

Liikuntahallin viereen on rakenteilla uusi jäähalli. Vanha halli on mallia rättikatto eli pressulla peitetty kaarihalli. Käytettynä käsittääkseni hankittu. Joten siinä mielessä tarpeeseen. Mutta pieni pelko persiissä. Mielenperukoissa kummittelee, pieni pelko siitä miten talviolosuhteissa rakennettu talo tulee kestämään. Perustuksia kun rakennetaan routivaan maahan keskellä lunta, tuiskua ja viimaa. Kostuuko rakenteet jo heti ensi metreillä?

Linkit
Myynti-ilmoitus Kiertonet.fi-sivustolla
Koulusta löytyi sädesientä ja mikrobikasvustoa Sodankylässä – Aleksanteri Kenan koulun käyttäjiä muualle jo vuoden loppuun mennessä, Yle 1.11.2017
Aleksanteri Kenan koulun nuorimmat oppilaat siirtyvät Kitisenrannalle, Yle 8.11.2017

PS.
Parikan Talvisota-elokuva katsottavissa Yle Areenassa viikon ajan, eli ma 18.12.2017 asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti