lauantai 16. syyskuuta 2017

Ollaanko kartalla?

Selasin pitkästä aikaa Googlen karttapalvelua. Valitsin perinteisen kartan sijaan ilmakuvan ja selailin uteliaisuuttani Sodankylän keskustan aluetta. Muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna keskustan ilmakuva selkeämpi, varsinkin tarkempi. Aiemmin keskustan alueelta ei ollut tarkkaa kuvaa, kaikki oli sumeaa kun tarpeeksi lähelle zoomasi.

Google päivittää karttojaan säännöllisesti, myös ilmakuvia päivitetään jollain tahdilla. Riippuu kait miten, mistä ja milloin satelliitit lentelevät. Parissa paikassa huomasin selvät rajat eri kuvien/kuvausaikojen välillä.
Olenkohan maininnut asiasta? Kitisenrannan (ex-)koulun pihalta löytyy erikoinen kuvio.
Kuka tietää mistä kuvan ympyrä on peräisin? Miten kuvio on syntynyt? Ufo ei pihalle ole laskeutunut, vaikka ufoja siellä on saattanut näkyäkkin. Kyseessä on elokuvajuhlien esitysteltan paikka. Teltan helmat tiivistetään (öljysora?), josta jää sitten jälki maahan.
Kuva vuodelta 2015
Huomasin juuri, että harvemmin käytän kännykän karttapalvelua. Nykyisissä puhelimissa pitää datapalvelut (nk. mobiilidata) olla päällä GPS:n lisäksi ennen kuin pääsee karttoihin käsiksi. Itse hieman vieroksun asiaa. Raskas sovellus, joka vie suurimman osan datasta. Ja varsinkin kun itsellä ei ole pihinä ihmisenä nk. rajatonta nettiä, jossa saa surffata netissä niin paljonko sielu sietää.

Aikoinaan omistin Nokian kännykän, jossa oli myös karttasovellus. Tässä mallissa ja sovellutuksessa riitti pelkkä GPS... Siis aikaan jolloin Nokia oli Nokia, Elopista ei tiedetty mitään, ja Nokialla oli vielä oma karttasovellusyksikkönsä.

En ole hyvä kirjoittamaan, välillä tuottaa vaikeuksia tuottaa sujuvia siirtymiä aiheesta toiseen. Huomaan käyttäväni kliseisiä sanontoja/lauseita, kun asia ja aihe muuttuu.

Asiasta kukkalaatikkoon ja lillukanvarsiin...

Miten kuvailisitte asuinaluettanne? Törmäsin eräässä kyselyssä osioon, johon en osannut vastata mitään. Onko Sodankylä taajaan asuttu vai kaupunkimainen kunta?
Iski lapsekkuus, lapsenomainen mieleni pääsi valloilleen. Bongasin kaupasta ilmaisen lukujärjestyksen, nappasin mukaan yhden lappusen. Nyt ei tartte miettiä millainen on arkipäivän agenda ja päivärytmi 😀

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti