sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Musiikkia ja elokuvia


Kävin perjantaina katsomassa Bat ja Ryyd -keikan Krouvissa. Mukavasti oli väkeä ja musiikki oli erinomaista. Lavashow'ta en päässyt ihastelemaan täysillä ihmisvilinän vuoksi, kaikkien takaa ei ihan kaikkea nähnyt. Ainoa miinuspuoli keikassa oli se, että alkoi niin pirun myöhään. Alkoi vasta puolenyön jälkeen. Kymmeneltä oli ilmoitettu alkamisaika... Osa porukasta tais kyllästyäkin odottamiseen. Itteä ei oottaminen häirinnyt, dj oli musisoimassa ennen keikkaa.

Ja muihin asioihin. Ensi viikolla esitetään Lapinsuussa Apinoiden planeetta -leffasarjan uusin osa Sota apinoiden planeetasta. Pitänee käydä katsomassa leffa, aikaisemmat osat kun olen nähnyt. Ei parane jättää kesken... Joskus aikoinaan olen hankkinut kaikki tähän mennessä DVD:llä julkaistut leffat, kokoelmaboksina. Pitänee muistin virkistykseksi katsoa tällä vuosituhannella ilmestyneet leffat. Alkuperäisethän ilmestyi 1960- ja 70-luvuilla.

PS.
Merkintä luotu mobiilisti eli kännykällä. Teknisistä syistä johtuen saattaa vaikuttaa hieman merkinnän ulkoasuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti