torstai 1. kesäkuuta 2017

Huomioita säästä ja elokuvista

Pirukauta sentään! Toukokuu vaihtui kesäkuuksi ja ulkona sataa lunta! Ja tuulee kahta kauheammin! Ei tule kesää ollenkaan. Pitäisi olla lämmintä ja vihreää, tai ainakin lämpimämpää ja vihreämpää. Ei ole lehden lehteä puussa, ruoho ei viheriöi. Damn! Luvattu koko viikoksi kylmää säätä. Ei taida luonto helliä lauantaina päättäjäisissä...

Mutta asiasta muihin juttuihin. Katsoin vähän aikaa sitten Päätön ratsumies -elokuvan, josta juolahti eräs asia mieleen. Selailin pikaisesti DVD-kokoelmani läpi ja totesin huomioni oikeaksi. Kokoelmistani löytyy useampi Tim Burtonin elokuva (tai siis elokuvia, joissa Tim Burton on ollut osallisena tavalla tai toisella). Ja monessa elokuvassa on mukana myös Burtonin luottonäyttelijäksikin luonnehdittu Johnny Depp.

Asiaa en sen kummemmin ole ajatellut elokuvia hankkiessani. Ainakaan tietoisesti en ole valinnut Burtonin elokuvia. Elokuvat valikoituneet sisällön/aiheen perusteella, olen todennut leffat mielenkiintoisiksi. Alitajunnan jippoja?

Lista kokoelmasta löytyvistä Burton-leffoista:
¤ Beetlejuice (1988)
¤ Batman (1989)*
¤ Saksikäsi Edward (1990)
¤ Batman – paluu (1992)*
¤ Batman Forever (1995)*
¤ Päätön ratsumies (1999)
¤ Apinoiden planeetta (2001)**
¤ Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi (2007)
¤ Liisa Ihmemaassa (2010)
¤ Dark Shadows (2010)
¤ Liisan seikkailut peilimaailmassa (2016)

* kuuluu Batman-kokoelmaan
** kuuluu Apinoiden planeetta -kokoelmaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti