keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Keskiviikko 8.2.2017

Olen tylsä tekstin tuottamisessa. Eli heti kärkeen tilastot.

Blogissa lähes 37 000 kävijää. Pari merkintää sitten mainitsin Venäjän ja Yhdysvallat. Kumma, lukijoiden määrä Venäjän suhteen on pysynyt stabiilina. Lukijamäärä on ollut viidessä, ei muutosta mihinkään suuntaan. Luulin, että olis pompannut ylös nopeasti, mutta on pysynyt parissa katsojassa. Yhdysvalloista lukijoita reilu 10, ei siinäkään muutoksia. Viikkotason vertailussa pysynyt samoissa lukemissa.

Odotin jonkinlaista pyrähdystä, mutta aina ennustukset (tai toiveet) eivät mene nappiin.

Tilastoja tutkiessani huomasin vanhempien merkintöjen nousseen luetuimpien merkintöjen listauksessa. Viitisen vuotta vanhoja merkintöjä luettu. Esimerkkinä voisi mainita merkinnän vuodelta 2011. Merkintä käsitteli saamelaisten päivää (6.11.) eli saamelaisten kansallispäivä. Tämä tais muuten tämän vuoden merkinnöissä jäädä käsittelemättä. Tänä vuonna päivä oli maanantaina.

Presidenttipari vieraili maanantaina ja tiistaina Pohjois-Suomessa. Matka alkoi maanantaina Inarista, jossa vierailivat mm. Siidassa. Tiistaina oli vuorossa Tervola (150-vuotisjuhlat). Kumma, maanantain vierailusta ei pahemmin ollut tietoa liikenteessä. En itse ainakaan huomannut uutisen uutista, jossa olis Inarin vierailusta juttua. Ainakaan niissä medioissa, jota itse luen. Tervolan vierailusta sen sijaan oli enemmän juttua... Olis ehkä ollut paikka saamelaisilla elämöidä oikeuksistaan? Oikeastaan niukkasanaisesti juttua liikenteessä vierailusta.


Linkit
Presidenttipari vieraili Tervolassa, Yle 7.2.2017
Presidenttipari vierailee juhlavuoden ensimmäisellä matkallaan Lapissa, PäivänLehti.fi 26.1.2017
Presidenttipari vierailee Inarissa, IL 6.2.2017
Pre­si­dent­ti­pa­ri vierailee Pohjois-Suomessa, maanantaina Inarissa ja tiistaina Tervolassa, Kaleva 6.2.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti