keskiviikko 31. elokuuta 2016

Pari asiaa FB:sta

Facebookista löytyy paikallisia ryhmiä (esim/mm Sodankylän kansalaiskanava tai ilmoituskanava), jossa ihmiset keskustelevat päivän polttavista asioista tai ilmoittelevat tärkeistä asioista. Itse olen seurannut aktiivisesti kansalaiskanavan keskusteluja ja ilmoituskanavan ilmoittelua. (Ja Sodankylän historiaa -kanavaa mielenkiinnon lisäksi myös työn vuoksi.) Pari asiaa olen huomioinut kyseisillä kanavilla. Tai no FB:ssä yleensäkin...

A) Facebookissa on käytössä Ilmoitukset-osio, joka nimensä mukaan ilmoittelee käyttäjälle esimerkiksi milloin joku on tykännyt julkaisustasi tai milloin joku on lisännyt merkinnän.

Olen alkanut epäilemään päivämäärä-asetuksia, ilmoitus-osasto niin sanotusti jätättää. Olen saanut muutaman "Henkilö NN on lisännyt kuvan 59min sitten..." -ilmoituksen. Mutta todellisuudessa merkintä (tai kuva) on julkaistu päiviä tai jopa viikkoja aiemmin.

Kenellä muulla samoja ongelmia?

B) Parin päivän sisällä trendinä kansalaiskanavalla on noussut työpaikkailmoitukset. Aiemminkin toki on ollut pari yrityksien (kesä)työntekijä-hakua, mutta nyt kysellään myös remonttimiehiä. Tai siis yksityiset ovat kyselleet raksamiestä lyhytkestoiseen työhön. (Pienimuotoinen sisustusremppa menossa?) Vastaavasti työn tekijätkin ovat kartoittaneet eli kyselleet ja kuuluttaneet työtä.

Heräsi kysymys: Onko nämä trendi- ja sisustusohjelmat  iskeneet lyöneet läpi? Vai onko kyseessä jokin muu remppa kuin sisustuksellinen parannus?

Extra) Välillä käytän termiä vali(s)tuskanava. Aihe itsessään ihan ok, mutta keskustelu saattaa vaihtua valistuksesta valitukseen suht nopeaa. Esimerkiksi jokavuotiset keskustelunaiheet on katujen talvikunnossapito ja niiden siisteys. Joku saattaa kysellä miksei teitä ole aurattu tai hiekotettu. Ja väittelyn siemen on kylvetty...


Esimerkkikuvat:
Molemmat kuvakaappaukset ovat otettu tänään keskiviikkona (klo 10 ja 17). Molempien kuvakaappauksien viestit on lähetetty jo pari päivää aiemmin eli maanantaina. Ilmoituksissa aikakoodit siis sekaisin?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti