sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kulttuuria Rovaniemellä


Eilen lauantaina tuli käytyä kaverin kanssa Rovaniemellä. Itsellä tosin toinen kerta tällä viikolla, käväsin nimittäin jo perjantaina pikasesti Rovaniemellä.

Olimme suunnitelleet ystävän kanssa Rovaniemen reissua jo pitemmän aikaa, käynti teatterissa suunnitteilla jo pitempään. Tänä keväänä päätimme sitten käväistä vihdoin ja viimein Rovaniemen teatterissa, kun sopivasti oli aikaa ja löytyi mielenkiintoinen näytelmä. Kyseessä siis Jari Tervon tekstiin perustuva Esikoinen, jonka viimeinen näytelmä sattui olemaan nyt eilen. Näytelmä sijoittuu 1970-luvun alun Rovaniemelle ja kertoo 13-vuotiaan Jarin vuodesta. "Esikoinen seuraa Jarin päiväkirjamerkintöjä vuoden ajalta sekä sukeltaa 70-luvun Rovaniemeen, sota-ajan Helsinkiin ja 1600-luvun noitakäräjiin." Näytelmä hyvä, ei valittamista, eli voisi sanoa erinomainen.

Mitäköhän muuta? Rovaniemen teatteri on uusittu, taloa on remontoitu vuosien ajan ja remppa valmistui viime vuonna. En osaa sanoa kuinka paljon muuttanut taloa, koska teatterissa olen käynyt lie milloin viimeksi. Kymmenen vuotta sitten? Lähes 10 vuotta? Siistimpää ainakin...

Näytelmät passaa olemaan fiktiivisiä. Näin tässäkin näytelmässä, vaikka todellisia ja tunnistettavia tapahtumia näytelmästä löytyykin. Esimerkiksi itse tunnistin nk. kukkapenkkimurhan. Näytelmä sijoittuu vuoteen 1972, ja eräs tapahtuma (juonenkäänne?) oli Ceylonista kotoisin olleen lääkärin katoaminen ja kuolema. Todellisuudessa tapahtuma sattui lähes 20 vuotta myöhemmin. Vuonna 1989 katosi srilankalainen patologi, joka löytyi myöhemmin kuolleena ja kotinsa kukkapenkkiin haudattuna.

Käväsimme näytelmän jälkeen keskustassa. Aiemmin ennen näytelmän esitystä ihmettelimme karnevaalipukuihin sonnustautuneita ihmisiä. Teatterin vierestä nimittäin kulki pari seuruetta, jota itse ensin epäilin polttariporukaksi. Eikö keiju- ja fantasiaolennoiksi pukeutuminen ole perinteistä polttarikulttuuria? Keskustassa kävellessämme huomasimme lisää karnevaaliasuisia porukoita, suurimmalla osalla oli päällä myös opiskelijahaalarit. Paljastuikin, että Rovaniemellä on menossa Poronkusema-opiskelijatapahtuma. Perjantaista sunnuntaihin jotain aktiviteettia, käytännössä opiskelijoilla kolmen päivän ryyppyputki...

Lisäksi lauantaille sattui myös Arctic Pride -tapahtuma. Järjestivät kulkueen, joka kulki maakuntakirjastolta Lordin aukiolle. Kävimme ennen teatteria kirjastossa, jossa hieman ihmettelimme ihmispaljoutta aulatiloissa. Oli tosiaan kulkuetta järjestämässä.

Olikohan muuta? Illalla kotiin Sodankylään päästyämme kävimme kuuntelemassa elävää musaa Krouvissa, lauantain jami-ilta nimittäin...



Linkit
Kirja
Tuleeko nyt paljastuskirja, äiti kysyi, HS 29.8.2013
Jari Tervo: Esikoinen, Yle 24.9.2013
Esikoisessa Jari Tervon omaa lapsuutta ja tuttua Rovaniemeä, Uusi Rovaniemi 23.9.2015

Näytelmä
Kari Väänänen ohjaa Esikoisen Rovaniemelle, Rovaniemen teatteri / ePressi.com 17.09.2015

Kukkapenkkisurma
Kukkapenkkisurma Rovaniemi 1989, murha.info
Rikostarinoita Suomesta: Kukkapenkkisurma, Yle 1.9.2009

Poronkusema
Opiskelijankaupunki.fi
Artikla.fi

Artic Pride
Neljäs Arctic Pride -kulkue toi väriä Rovaniemen talveen, Yle 27.2.2016
ArcticPride.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti