tiistai 25. helmikuuta 2014

Elokuvia ja vapaa-aikaa

Pitkästä aikaa tuli käytyä Lapinsuu-elokuvateatterissa. En muista milloin viimeksi olen käynyt kyseisessä paikassa... Kävin kaverin kanssa katsomassa Kummeli V -elokuvan.



Tuli käytyä kirjastossa, mukaan tarttui Mitä missä milloin -vuosikirja, tarkemmin sanottuna MMM 1982. Kirjaa selatessani sattui silmiin eräs uutinen syyskuulta 1980: Helsingissä järjestetty olutmarssi. Ihmiset vaativat tuolloin oluenmyynnin siirtämistä Alkoon. Mikä on tilanne yli 30 vuotta myöhemmin? Sama. Ministeritason suunnitelmissa olisi mm. alkoholiveron kiristäminen ja myynnin keskittäminen Alkoon.

Huomio: MMM julkaistaan vuosittain, kannen vuosilukuun ei kannata täysin luottaa. Kirjassa uutiskatsaukset kattavat kyllä vuoden, mutta syyskuusta elokuuhun. Eismerkiksi vuoden 2013 kattaa ajanjakson 9/2011 - 8/2012. Eli vuosi tarkoittaa kirjan julkaisuvuotta.

Linkit
Ministeri IS:lle: Keskiolut ehkä takaisin Alkoon, Taloussanomat 23.7.2013
Asiantuntija HS:lle: Keskioluen siirtäminen Alkoon voisi rikkoa EU-sopimuksia, verkkouutiset 30.1.2014

Ilta-sanomat, 23.7.2013
Keskiolut pois kaupoista?, 23.7.2013
Keskivahva olut Alkoon vai votka reseptilääkkeeksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti