perjantai 20. joulukuuta 2013

Jeee! Joululoma alkoi!

Tänään perjantaina 20.12. on ensimäinen lomapäivä, joululomasta siis. Koulu alkaakin sitten seuraavan kerran tammikuussa 2014, tais olla tiistai 7.1.

Joulua en pahemmin ole valmistellut, hyvä jos pari lahjaa olen saanut ostettua... Mutta on tässä vielä pari päivää jäljellä. Viisi päivää, jos tämä päivä lasketaan mukaan. Kyllä tässä ehtii vielä =)

Mitäs vielä? Keskiviikkona tuli käytyä Rovaniemellä. LKS:n ihopolilla kontrollikäynti psorin johdosta. Lääkityksen vahvuutta hieman nostetaan. Iho hilseilee vielä sen verto, ja lääke kuulemma minimiannostuksella. Ans katsoo miten alkaa vaikuttamaan.

Uutiset ja kritiikit
Iltapäivälehdestä sain lukea paikallisen seurakunnan kanttorin palanneen töihin. (Vai olikohan jostain blogista? En muista.) Aiemmin kyseinen urkuri herätti paheksuntaa käyttäytymällä epäasiallisesti hautajaisissa (tai siis juuri ennen tilaisuuden alkua): toi sen verto voimakkaasti mielipiteensä esiin esitettävästä musiikista, että piti virkavallan avustuksella ratkaista tilanne.

Pahennusta on aiheuttanut vieläkin urkurin käytös. Tai no tässä tapauksessa töihinpaluu, keskustelua puolin ja toisin herättänyt...

Sotaveteraanin hautajaisissa riehunut kanttori jatkaa työssään – omaiset ymmällään, IL 17.12.2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti