perjantai 14. lokakuuta 2011

Oulu, päivä 11 (pe 14.10.)

14. päivä ja samalla (toistaiseksi) viimeinen päivä Oulussa. Päivän sisältöön kuuluu mm. loppukeskustelut, niin yksilölliset kuin yhteisetkin.

Aamupäivällä rentoutumisharjoituksia, jonka jälkeen loppukeskusteluja. Yksilöllisillä keskusteluilla alkoi, ruokailun jälkeen yhdeltä iltapäivällä yhteinen keskustelu kurssin sujumisesta.

Ruokailun jälkeen puolilta päivin kahvit, jonka jälkeen tapahtui huoneiden luovutus.

Matkan alku kohti kotia sijoittuu iltapäivään, junan lähtö klo 17:48 eli kymmentä vaille 6 iltapäivällä. Saapuminen kotiin sijoittuu iltakymmeneen.

Matkustus
Matkanteko alkoi luonnollisesti siirtymisellä majoituspaikasta rautatieasemalle. Asuntolan ja aseman välillä ei taida olla kilometriä enempää väliä, sopiva matka kävellä. Matkan varrella on yksi valoristeys. Risteysalueelle tullessani huomasin keskellä risteystä auton olevan hätävilkut päällä. (Kyseessä T-risteys ja risteysalueella siis 3 kaistaa.) Mitään varsinaista hätää ei ollut, auto oli vain hyytynyt tielle (lie akku loppu).

Junamatka alkoi hieman ennen kuutta iltapäivää. Junamatka sujui erittäin hyvin, junat siistejä ja viihtyisiä. Vaunuissa jopa pistorasia latureita varten. Erinomainen lisä, meittilläkin puhelimesta akku lopussa vähän väliä.

Bussi starttasi rautatieasemalta n. klo 20:15, perillä Sodankylässä vähän ennen kymmentä illalla. Sen verto uuvuttava reissu takana, että nukahtelin vähän väliä bussimatkan aikana...

Reissu mahtava ja mukava =)

Tämän viikon tapahtumia
Tällä viikolla on vietetty pariakin eri tapahtumaa (joista olis voinut kirjoittaa jo aiemminkin).

Epäonnistumisen päivä, to 13.10.2011
Torstaina vietettiin kansallista epäonnistumisen päivää.

Mitä MTV3:n artikkeli kertoo päivästä:
Päivälle omistetun sivuston mukaan tarvitaan kulttuurin, joka kannustaa epäonnistumaan. Epäonnistumisessa kun piilee myös onnistumisen siemen.

13.10. on lupa olla huono, siihen oikein kannustetaan. Suomalaiseen on iskostettu riskien karttaminen epäonnistumisen pelosta, ja ilman riskejä ottavia yrittäjiä ei uusia työpaikkojakaan synny. Aalto Entrepreneurship Society ja Boardman Tulenkantajat järjestävät yhdessä lukuisten suomalaisten yrittäjyysyhteisöjen kanssa Kansallisen epäonnistumisen päivän.

- Suomi tarvitsee kulttuurin, joka kannustaa epäonnistumaan. Tavoitteenamme on herättää keskustelua epäonnistumisista ja niiden merkityksestä uusien menestystarinoiden synnylle, kertoo Petri Vilén Boardman Tulenkantajat -ryhmästä, joka on yksi päivää luotsaavista tahoista.

Epäonnistuminen on yksi niistä teemoista, jotka ovat nousseet pintaan viime aikoina uusien kasvuyritysten tullessa esille mediassa. Esimerksiksi Rovion tie menestykseen Angry Birdsin myötä vaati taakseen yli 50 vähemmän menestynyttä julkaistua peliä.

Linkkejä:
- Tänään saa mokata, IL 13.10.2010
- Lukijat kertovat: Se moka hävetti, IL 13.10.2011

Roosa nauha
Lokakuussa on vietetty Roosa nauha -kampanjaa, jonka lähtökohtana on (rinta)syövän tietouden lisääminen ja varojen hankinta mm. syöpätutkimuksiin.

Mitä kampanjan kotisivut kertovat tapahtumasta:
Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjalla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta. Siinä kerättyjä varoja ohjataan myös potilaille ja omaisille tarjottavaan neuvontaan.

Kampanja järjestetään vuoden 2011 lokakuussa jo yhdeksättä kertaa Suomessa. Kampanjan tunnus on roosa silkkinauha, joka on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman


Linkkejä:
- Tänään vietetään Roosa nauha -päivää, YLE 14.10.2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti