sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Vapaa-aikaa ja musaa

Kävin tuossa perjantaina katselemassa hieman Sodankylän yöelämää. Perinteinen kierros eli Roope Rante pub, Reponen ja Moon. Ilma ei kyllä suosinut kauneudellaan (pilvistä), mutta onneksi ei sade pilannut iltaa ollenkaan.

Roopessa oli tarjolla elävää musiikkia. Rock-tyylistä musiikkia, pääasiassa taisi olla musiikki englanniksi. Mutta minkä tyylilajin musiikkia on Hummani hei? Tosin oma sovitus kyseessä...

Tulipahan videoitua lyhyt pätkä musiikkiannista. Laulaja olt aika eläväinen, eli otti yleisön haltuun laulamalla myös yleisön joukossa...



Muut asiat:

1) SÄÄ
Tänään sunnuntaina on ollut ehkä loppukesän huonoin tai ainakin masentavin ilma. Satanut koko päivän, ja ukkostanutkin on melkein koko iltapäivän. Lisäksi kaupan maksulinjat olivat menneet sekaisin. Ei toiminut pankkikortit kaupassa kun kävin, käteisellä piti maksaa...

2) KIRJALLISUUS
Tarkoitus oli jo aiemmin kirjoittaa jonkinlainen postaus asiasta, mutta päässy unohtumaan. Eli Sodankylän kirjastossa on ollut kirjojen poistomyynti kesäkuusta lähtien. Pari kirjaa olen sieltä ostanut. Kari Suomalaisen pilapiirroskirjoja sekä MMM-kirjoja...

Kuvassa Kariselli Päivälehden museossa. (Kuva museon kotisivuilta, ottamani kuva liian epäselvä.)


Linkit:
- Kari Suomalainen Wikipediassa
- Kari Elävässä arkistossa (Yle)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti