lauantai 6. marraskuuta 2010

Pyhäinpäivän päivittely

Aika on siis jälleen blogin päivittämisen. Tänään lauantaina on Pyhäinpäivä, pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Perinteisesti lokakuun lopulla suuressa maailmassa vietetään Halloweenia (All hallows night tjsp.), mutta Suomessa Pyhäinpäivä on nk. liikkuva/liukuva pyhäpäivä joka osui tänä vuonna tälle päivälle.

Jos seuraavaksi pyrkisi kronologisesti hieman kertaamaan/kertomaan viikon (muita) tapahtumia:

to 4.11.2010, Rovaniemen reissu
Aika LKS:ään, tarkemmin ihotautipolille. Tautina psoriasis, eli iho hilseilee (iho ilmeisesti uusiutuu eritahtia kuin "normaali" iho, jonka vuoksi hilseilee).

Sopiva sauma käydä myös shoppailemassa. Käväisin pikapikaa niin Rinteenkulman kuin Revontulen kauppakeskuksissa (Anttila, kirjakaupat, Chlas Olson) sekä Cittarissa. Tuli hankittua osa synttäri- ja joululahjoista. Ja täydensin auton tarvikepuolta oransseilla huomioliiveillä ja nk. avaruuspeitolla.

pe 5.11.2010
Läksin illalla käymään iltaa viettämään Sodankylän yöhön. Saapuessani kymmenen aikoihin Roopeen, piti tarkistaa kellonaika ja kalenterista päivä sillä paikalla ei ollut muita asiakkaita olleskaan. Ilmeisesti Rovaniemellä järjestettävät Kelekkamessut ja erotiikkamessut sekä hiihtokeskusten avajaiset verottivat kävijöitä. Onneksi illan päälle saapui lisää asiakkaita, ettei ihan yksin tarvinnu viihtyisyyttä luoda... =D


LINKIT:
- Pyhäinpäivä, evl.fi
- Psoriasisliitto
- Kelekkamessut 6.-7.11., lapinmessut.fi
- Levin talvikauden avajaiset 5.-7.11., laplandhotels.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti